Tapaus 64 - Jussi Adler-Olsen

Jussi Adler-Olsenin kirjoihin tarttuminen on aina erityistapaus. Ehkäpä siksi, että yleensä olen silloin aina matkalla Tanskassa. Ainoa oikea matkalukeminen Tanskassa on loistava tanskalainen dekkari.

Tämä on vasta sarjan neljäs osa, jonka luin. Kaikki ovat olleet todella hyviä, ja mikä parasta, kaikissa on ollut hyvin erilainen juoni. Kaikki omassa lajissaan karmivia, eikä aiemmin dekkareissa käytettyjä.

Pidän paljon kirjoista, joissa liikutaan eri aikakausilla. Tässä kirjassa niitä on jopa kolme. Tapahtumien taustat juontavat 1940-60-luvuille, itse rikos tapahtuu vuonna 1987 ja rikoksen tutkinta nykyajassa. Kutkuttavaa! Tykkään!

Rakenne pysyy hyvin kasassa ja aikakausilla liikutaan juuri sopivassa rytmissä. Jännitys säilyy yllä koko ajan. Kuten aiemmissakin osissa Osasto Q tutkii vanhoja rikoksia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Nyt he tutkivat katoamistapausta vuodelta 1987. Asiaan liittyy Sprogøn saari, johon on aikoinaan lähetetty "hoitoon" vähälahjaisia naisia.

Kirjan teemana on äärioikeistolaisuus ja rotuoppi. Henkilöhahmot on taustoitettu huolellisesti, kukaan ei heistä jää irralliseksi ja pinnalliseksi. Siinä on myös syy miksi juoni on karmiva ja henkilöiden kohtalot koskettaa. Adler-Olsen nostaa esiin historiasta huomiota, joita lukijana jää ihmettelemään. Onko Tanskassa tosiaan tapahtunut tämmöistä oikeasti?

Jos jotain negatiivista tahtoo kirjasta löytää, niin ehkä hieman liikaa käydään läpi poliisien henkilökohtaista elämää. Varsinkin sihteeri Rosen edesottamukset jäivät ilman varsinaista linkkiä itse juoneen. Kyse on varmaankin suuremmasta juonikuviosta, joka jatkuu Osasto Q:n seuraavissa osissa. Ne aion ehdottomasti lukea, tuli matkoja Tanskaan tai ei.