Mannerheim, mies naamion takana - Herman Lindqvist

Kirjahyllyyni etsiytyi mielenkiintoinen kirjapari Mannerheimista, kirjoittajina Herman Lindqvist ja Teemu Keskisarja. Kumpikin suosikkejani; omalaatuisia ja hauskoja kirjoittajia. Päätin lukea ne peräkkäin ja tutkia kuinka ruotsalainen popularisoiva historijoitsija ja suomalainen uuden polven historiantutkija käsittelevät suurinta suomalaista.

Herman Lindqvistille, kuten myös minulle, tärkeintä on tarina. Akateemisen historiankirjoitukseen on mukavaa ottaa joskus etäisyyttä .Niinpä historiatiedettä Lindqvistin kirja ei siis ole ja sisältänee jonkin verran asiavirheitäkin, mutta se ei haittaa. Kokonaisuus on mukava lukukokemus.

Kirja alkaa Lindqvistin omasta lapsuudenmuistosta: Mannerheimin hautajaisista vuonna 1951. Lindqvist seisoi 8-vuotiaana partiolaisten kunniavartiossa, sillä hänen perheensä asui tuolloin Helsingissä. Itseäni hätkähdytti heti kärkeen kuvaus, kuika Mannerheimin viimeinen ratsu Kate asteli hautajaissaattueessa. Tämä oli Marskin toive. Samaan tapahtumaan kirja myös päättyy.

Mannerheimista on kirjoitettu paljon. kirjoja Perustarina onkin tuttu. Välillä tutun tarinan joukossa on kiintoisa detalji, kuten se, että Mannerheim oli suurin suklaanystävä. Hänen työpöydästään löytyi aivan muutama vuosi sitten salalokero, jossa oli suklaata.

Itselleni mielenkiintoisinta antia olivat Mannerheimin ruokailutottumukset , joista kerrotaan kohtuullisen paljon. Erityisen huomion saavat ruokailut Mikkelissä sodan aikana. Ruokatarvikkeistahan oli silloin pula. Peukun minulta saa myös hänen esteettinen silmänsä. Ruokapöydässä tuli aina olla tuoreita kukkia.

Viihdyttävä oli myös Hitlerin vierailun kuvaus. Saksasta oli tullut puhelimitse etukäteen tarkat ohjeet kuinka Hitlerin lähellä tulisi toimia, esimerkiksi ei saanut polttaa. - Siitä päätän minä, oli Marski tokaissut. Hah haa, voi sitä savun määrää.

En tiennyt myös Mannerheimin värikkäästä yksityiselämästä paljoakaan. Yllätys oli, että viimeisinä vuosinna (presidenttiyden jälkeen) Mannerheim oli rakastunut ruotsalaiseen kreivitär Gertrud von Arco Valleyhyn, joka oli 30 vuotta nuorempi.

Lindqvist kirjoittaa hyvin ja lennokkaasti. Viihdyin kirja seurassa erinomaisesti ja se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.