Meidän laulumme. Simon & Garfunkelin tarina - Tenho Immonen

Tämän kirjan julkaisu ilahdutti minua suuresti, eihän tästä 1960-luvun folkrockin suurimmasta ikonisesta duosta oltu aiemmin julkaistu mitään suomenkielellä. Kiintoisaa! Varsinkin, kun kirjailijakin Tenho Immonen oli jo tuttu nimi.

Vaikka suurimmat hitit olivatkin tuttuja, itse miehistä en tiennytkään mitään. Henkilökuvien suhteen ei siis ollut mitään odotuksia, koska mitään en ollut aiemmin lukenut, en edes lehtiartikkeleita. Nyt kirjaa lukiessa mietinkin,miksi näin on ollut? Miksi en ole ollut kiinnostunut Simonista ja Garfunkelista, ovathan heidän levynsä legendaarisia.

Miltei aivan alkumetreiltä alkaen käy selväksi, ettei miesten yhteinen tie ole ollut ruusuinen. Miesten erilaiset luonteet tulevat jo nuoruusvuosien kuvauksissa hyvin selville. Immonen kuvailee hyvin varsinkin Paul Simonin luonnetta. Jotenkin huomaamatta asetuin tarinassa Garfunkelin "puolelle". Simonista piirtyy ärsyttävä kuva, hän ei liene mitenkään helppo ihminen. Yllätyksenä tuli myös se, ettei Simonin sävellystyö ollut kovinkaan vuolasta, vaan hänellä oli säveltämisen kanssa ajoittain suuria vaikeuksia. Varsinkin, jos kyse oli tilaustyöstä.

Simon koki paljon paineita säveltämisestä, mikä vaikutti myös miehen moraaliin. Oli yllätyksellistä lukea, että hän pisti nimiinsä sellaistakin materiaalia, jota hän ei ole itse säveltänyt. Hyi! Simon oli myös kateellinen Garfunkelille Bridge over trouble waterista, koska alkunperin Art lauloi sen yksin. Simon kertoo katuneensa päätöstään. Hän tahtoi myös puuttua Artin stemmoihin, kun he yrittivät myöhemipinä vuosina levyttää yhdessä. Voi, mikä pieni mies.

Immonen nostaa Paul Simonin suurempaan rooliin, mikä on tietysti perusteltua, koska hän on vastannut lähes kaikesta materiaalista. Art Garfunkelin levytys- ja näyttelijäuraa käydään myös läpi, mutta aika ohuelti. En tiedä, olisinko halunnutkaan lukea enempää, koska levyt eivät olleet minulle kovinkaan tuttuja. Toisaalta tuntui, että jotain jäi puuttumaan. Oli mielenkiintoista lukea Garfunkelin kävelymatkoista. Hän saattoi kävellä viikkotolkulla ja samalla kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Kirja etenee kronologisesti ja levytykset rytmittävät kerrontaa. Miesten yksityiselämä kulkee siinä rinnalla ja jää välllä pakostakin ohueksi. Yleensä kuunntelen musiikkia aina lukiessani, mutta nyt piti myöntää, ettei tämä uppoa minuun. Sen vuoksi teksti tuntui ajoittain luettomaiselta, sillä kappaleet, joita kuvailtiin yksityiskohtaisesti, eivät kertoneet minulle mitään. En siis edelleenkään innostunut tästä duosta, mutta kirjan ansiosta tiedän heistä paljon enemmän.