Pullopostia - Jussi Adler-Olsen

Tämä herkkupalan ahmiseen olivat puitteet kohdallaan, sillä otin tämän mukaan viikonloppulomalle Tanskaan. Mikäs sen parempaa matkalukemista kuin tanskalainen dekkari, varsinkin kun Tanskaan ollaan menossa.

Herkkupalaksi tiesin tämän jo etukäteen, olin varma etten tulisi pettymään. Kaksi edellistä osaa oli vakuuttanut minut ja olin jo täysi Adler-Olsen fani. Olihan tämän saanut myös Lasiavain palkinnon, joten dekkarihelmi oli kädessäni.

Samat henkilöt jatkavat sarjan aiemmista jaksoista: Carl Mørck, Assad ja tietenkin Rose. Heidän henkilökohtainen tarinansa etenee kirjan sivujuonena. Varsinkin Assadin ja Rosen persoonista paljastetaan lisää.

Tarina alkaa siitä, kun kaksi veljestä istuu sidottuna venevajassa odottaen kuolemaa. Viimeisenä tekonaan he saavat lähetettyä pullopostin. joka päätyy vuosia myöhemmin Carl Mørckin pöydälle. Verellä kirjoitetusta viestistä on suurin osa huuhtoutunut pois, mutta viesti johdattaa Osasto Q:n 1990-luvulla kadonneiden jehovantodistajaveljesten jäljille, jota ei perhe ole kuitenkaan koskaan ilmoittanut kadonneiksi.

Poliiseilla on vastassaan hyvin erikoinen kidnappaaja ja murhaaja. Hän kidnappaa uskonlahkoihin kuuluvien perheiden lapsia, aina kaksi kerrallaan. Enpä ole ennen dekkareissa moiseen törmännyt. Hui kylmikset! Myös lapsiin kohdistuvat rikokset tuovat mukanaan oman karmeutensa. Kantavana teemana kirjassa on uskonnollisten yhteisöjen tiivis yhteisöllisyys ja poissulkeva toiminta, mikä on aina kiinnostavaa. Henkilöiden puolelle on hankalampi asettua, koska heidän toimintansa ei ole rationaalista.

Adler-Olsenille on tyypillistä, että lukija tietää aina alusta alkaen kuka on syyllinen. Lukija tietää myös poliisia enemän. Jännitys syntyy siitä, kuinka poliisi selviytyy rikoksen selvittämisestä ja kuinka rikolliset pystyvät peittämään jälkensä ja pakenemaan. Vauhtia ei kirjasta puutu, eikä suvatokohtia löydy. Teksti on niin sujuvaa ja mielyttävää lukea.

Adler-Olsen on kertonut, että Osasto Q-sarja tulee sisältämään 10 osaa, jotka yhdessä muodostavat suuremman tarinan, joka paljastaa Carlin, Assadin ja Rosen salaisuudet. Aivan mahtavaa viihdettä! Tuskin malta odottaa, että pääsen lukemaan seuraavaa osaa!

Jack Nicholson - Marc Eliot

Tämä mielenkiintoinen mies on eräs lempinäyttelijöitäni ja koko perheemme suosikki. Legendaarinen kuva Here´s Johnny Hohto-elokuvasta on "koristanut" kotimme seinää aikoinaan aiheuttaen serkulleni kylmiä väristyksiä. Mahtavaa päästä lukemaan tästä kutkuttavasta persoonasta ja näyttelijöiden aatelisesta!

Innostus lopahti lyhyeen. Valitettavasti kirja yltänyt läheskään kohteensa tasolle. Tämä kuului elämäkertana niiden teosten joukkoon, jonka tekijä ei ole päässyt suoraan haastattelemaan pääkohdettaan.. Nicholsonin oman ajatukset ja lainaukset on poimittu muista haastatteluista. Lähipiiriäkään ei oltu haastateltu juurikaan. Päähenkilö on ollut elämäkerturin tavoittamattomissa

Kirja typistyi pelkän filmografian esittelyksi, jossa edetään elokuvasta elokuvaan hyvin tarkasti. Itse Nicholsonin yksityiselämä jää hyvin ohueksi ja päälle liimatuksi. . Tuli mieleen, että olisin itsekin tämän osannut kirjoittaa pelkkiä aikakauslehtiä lähteenä käyttäen.

.

Filmografiastakaan ei oteta kaikkea irti,vaikka olisi voinut. Elokuvista kerrotaan harmillisen vähän. Jostain elokuvista tosin nostettiin esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuten Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän sai laajemman käsittelyn, toki aivan aiheesta. En ollut tiennytkään, että Kirk ja Michael Douglas olivat omistaneet oikeudet tekstiin. Tuotannon käynnistyminen oli kestänyt todella kauan. McMurphyn roolia oli tarjottu ennen Nicholsonia mm. Burt Reynoldsille, Paul Newmanille ja itse Marlon Brandonille. Nicholsonin rooli suoritus oli lopulta aivan mahtava. Joka katsomisella löytyy jotain uutta.

Malttamattomana odotin myös Jackin elämän etenemistä 1990-luvulle ja kerrontaa A few food men elokuvan ympäriltä. Kyseinen elokuva on yksi suosikkejani! Pettymykseksi elokuvasta kerrottiin vain vähän. En ollut ajatellutkaan, että Nicholson esiintyi elokuvassa ainoastaan neljässä kohtauksessa, joista hän kuittasi viisi miljoona dollaria. Jotenkin tuntuu, että hän olisi esiintynyt elokuvassa enemmän, mutta tämä jos mikä kertoo Nicholsonin karismasta ja näyttelijänotteesta. Hän kaappasi elokuvan Tom Cruiselta ja Demi Moorelta. Mukanahan oli myös muita hienoja näyttelijöitä kuten Kevin Bacon ja Kiefer Sutherland. Kirjassa kerrottiin, etteivät Nicholson ja Cruise tulleet juttuun lainkaan, mikä koitui elokuvan eduksi. Heidän välinen jännite toimii loistavasti elokuvassa. Nicholson oli Oscar-ehdokkaana roolistaan. Harmi, että samana vuonna kisassa oli mukana Clint Eastwoodin Armoton,joka kahmi kaikki tärkeät Oscarit itselleen.

Kieltämättä Jack olisi sen ansainnut - tästäkin roolista.

Myöskään Nicholsonin jättimenestys Elämä on ihanaa jäi todella vähälle käsittelylle, mikä oli mielestänyt outoa. Mielelläni olisi lukenut siitä enämmänkin, koska Nicholsonin esittämä hahmo Melvin Udall on mahtava! Sama juttu oli Hohdon kohdalla. Kulttumainetta nauttiva kauhuelokuva olisi varmasti tarjonnut paljon mielenkiintoista informaatiota kirjaan. Tai entäpä Noidat, joka kuuluu teini-ikäni hittielokuviin. Lista olisi ollut pitkä.....

Wieniläisveljeskunta - Ingar Johnrud

Kirjailijansa esikoisteos kaappasi mielenkiintoni aiheellaan. Rotubiologiaa käsitteleviä dekkareita ei turhan usein tulekaan vastaan.

Tarina alkaa siitä, kun tunnetun poliitikon tytär lapsineen katoaa. Jäljet johtavat maatilalle, jossa on asunut uskonlahko. Poliisi löytää maatilalta usean murhatun lahkon jäsenen, mutta osa jäsenistä on kadonnut jäljettömiin. Maatilalta löytyy myös laboratorio, jolle ei tunnu löytyvät selitystä.

Välillä tarina hyppää toisen maailmansodan aikaan, jossa käydään läpi tohtori Elias Brinchin ympärille muodostunutta Wieniläisveljeskuntaa, joka on suorittanut rotubiologisia kokeita. Nämä kaksi tarinaa tulevat nivoutumaan yhteen. Tarinan päähenkilö on rikostutkija Fredrik Beier, joka on aika tyypillinen poliisihahmo. Eronnut, jolla on omat kipukohtansa menneisyydessä, jotka palaavat aika ajoin vainoamaan häntä. Beierin aisapariksi rikosta selvittämään tulee naispuolinen tutkija Kafa Iqbal, joka on taustaltaan pakistanilainen. Tarina alkaa epätyypillisen rauhallisesti. Yleensä dekkareiden alussa on jokin suuri rytinäjakso, mutta tässä ei sellaista ole. Vauhti ja jännitys kohoavat kuitenkin koko ajan. Myös tarinan kuljettaminen kahdessa ajassa viehättää. Olen aina tykännyt aikatasoja sisällään pitävistä tarinoista. Tässä tosin liikutaan nykyajassa huomattavati enemmän.

Teksti on sujuvaa ja tarina jännittävä. Tosin loppua kohti Johnrud innostuu liikaa käyttämään kielikuvia kuvailessaan asioita. Tämä alkaa pikku hiljaa ärsyttää. Kielikuvat eivät enää toimi tehosteena, vaan tuntuvat lähinnä teennäisiltä. Tämä on hiukka harmillista, koska muuten tekstiä oli kiva lukea.

Ehdottomasti jään odottamaan jatkoa tälle tarinalle.